Pimeys oli laskeutunut kylän ylle. Täysikuu paistoi tummalla taivaalla hyvin kirkkaana. Tummat pilvet ja viileä tuuli viittasi mahdolliseen sateeseen. Se ei kuitenkaan saanut haitata.
Ctuchik asteli Beldin perässään kohti puukasaa. Ruma kyttyräselkä ei ollut puhunut matkan aikana mitään. Ehkä hän oli hyväksynyt kohtalonsa, mikä sopi vallan mainiosti Ctuchikille. Beldin ei yrittäisi mitään, ei edes sillä pienoisella määrällä, mitä hänellä oli voimia jäljellä. Se ei riittäisi.
Hän nousi puiden päälle Beldin perässään. Kyläläiset huusivat ja ne, joilla ei ollut käsissään soihtuja, heittelivät kivillä Aldurin opetuslasta. Kyttyräselkäinen mies pysähtyi ja käänsi selkänsä.
Ctuchik katsoi hetken matkan päässä seisovaa miestä ennen kuin nosti kätensä hiljenemisen merkiksi. Kivien heittely loppui ja tuli hiljaisuus. Ctuchik vilkaisi pikaisesti Beldinin riutuneita kasvoja, jotka katsoivat hitusen alistuneena kyläläisiä. Urvonin mukaan Beldin oli pelottava, itsepäinen ja paha suustaan, mutta ehkä voimat olivat niin vähissä, ettei mies jaksanut taistella vastaan.
”Rakkaat kyläläiset”, Torakin opetuslapsi kailotti, ”minulla on suuri ilo toivottaa teidän tervetulleiksi tänne tänä yönä.”
”Ja minulla on suuri ilo saada osallistua tähän juhlaan.”, uusi ääni sanoi. He kääntyivät kaikki katsomaan suuntaan, josta Ctuchik ja Beldin olivat nousseet puille.
Puiden päälle astui hahmo, joka jäi seisomaan Beldinin vierelle katse porautuneena Ctuchikiin.
Ctuchikin kasvot vääntyivät irvistykseen, katse tiukasti tulijassa. ”Sinä”, hän sihisi hampaittensa välistä. Vieras naurahti. ”Minä.”
”Velho tuli takaisin!” joku kyläläisistä huusi ja kaikki yhtyivät häneen. Vieraan vaaleansiniset silmät porautuivat kansaan. ”Teitä on liian kauan pidetty pimennossa”, hän huusi kääntyen kokonaan kyläläisten puoleen. ”Teidän on aika saada tietää totuus!”
Ctuchik puri huultaan ja astui eteenpäin katsoen ihmisiä: ”hän valehtelee! Ei ole mitään salaisuutta.”
Siniset silmät kääntyivät Ctuchikiin. ”Oletko oikeasti noin typerä?” hän kysyi. ”Luuletko todella, että he eivät koskaan saisi selville?”
”Kerron itse, kun on sen aika”, Ctuchik sanoi. Kyläläiset olivat hiljentyneet katsomaan jännittyneenä kaksikkoa.
”Kerro”, vieras sihahti. Ctuchik nielaisi. Hän ei todellakaan antautuisi moiselle. Ei ainakaan vielä.
”Olet naurettava”, vieras sanoi hetken odottelun jälkeen. Ctuchik katsoi miestä suoraan silmiin. Hän kuunteli, kuinka vieras pilkkasi ja haukkui häntä. Mies muistutti Ctuchikin virheistä. Hän tiesi, mihin mies pyrki ja yritti pidätellä suunnatonta vihaansa ja raivoaan.
Sitten tuli huomautus, jota Ctuchik ei voinut sietää, saati myöntää kenellekään muulle kuin itselleen: ”sinä pelkäät minua.” Mies sanoi sen hyvin rauhallisella äänellä, josta tihkui sääliä.
”EN!” Ctuchik karjaisi ja mitään ajattelematta hän kokosi tahtonsa samalla, kun nosti kätensä, ja päästi sen vapaaksi. Mies nosti kätensä liikahtaen ja huitaisi Ctuchikin luoman tulipallon muualle. Sitten hän kääntyi hämmentyneitä kyläläisiä kohti ja osoitti Cutchikia, joka oli kalvennut entisestään. ”Hän on velho!” hän huusi. ”Hän on Ctuchik, Torakin opetuslapsi!”
Ihmiset henkäisivät. Torakin opetuslapsi tuijotti sanattomana miestä, joka oli paljastanut häntä. ”No”, hän sai lopulta sanottua hiljaa, ”kerro heille, kuka sinä olet.”
Ensimmäinen sadepisara osui Ctuchikin kasvoille, kun hän katsoi mielihyvän vallassa epävarmaa miestä. Hän saisi kostonsa. ”Vai etkö uskalla?”
Mies mulkaisi häntä pahaenteisesti, ennen kuin kääntyi takaisin kansan puoleen. Hänen pettymyksekseen mies levitti kätensä. ”Minulla ei ole teiltä mitään salattavaa”, hän sanoi. ”Minä olen Aldur-jumalan ensimmäinen opetuslapsi. Minä olen Belgarath.”
Kyläläisten joukosta kuului kauhistuneita huutoja, kiljaisuja ja henkäyksiä. Belgarath näki myös perääntymistä. Juuri näin hän oli toivonut kyläläisten reagoivan. Silti, pieni epäilys painoi yhä: olisivatko he nyt hänen vai Ctuchikin puolella?
”Belgarath”, hän kuuli Beldinin sanovan. Hän kääntyi ja hymyili veljelleen. ”Ei nyt, Beldin. Myöhemmin.”
”Olet kirottu, Belgarath”, Belgarath kuuli Ctuchikin huudahtavan. Hän kääntyi katsomaan vihollistaan. ”Syy taitaa kyllä löytyä sinusta”, hän vastasi, ”menit liian pitkälle, enkä aio enään katsoa tätä sormieni välistä.”
Ctuchik nauroi. ”Voi Belgarath. Luulenpa, ettet kykene tappamaan minua.”
Sadepisara tippui Belgarathin kasvoille. ”Se jää nähtäväksi.”
Taivas tummui entisestään ja tuuli yltyi. Pisaroita alkoi tippua enemmän ja hiljalleen sade yltyi. Kyläläisten keskuudessa alkoi puheensorina yltyä, jolloin Ctuchik ja Belgarath kiinnittivät heihin huomionsa. Eturivissä muutama mies alkoi huutaa toisilleen ja pian se muuttui uhkaavaksi tönimiseksi. Ja mikä pahinta, toisella miehellä oli kädessään soihtu.
”Belgarath”, Beldin huudahti hermostuneena Belgarathin takaa. Soihtumies oli kaatunut. Soihtu kirposi miehen käsistä ja lensi rovion reunalle. Tuli tarttui yllättävän nopeasti lähimpiin puihin ja lähti vauhdilla ympäröimään roviota.
Belgarath kääntyi Beldinin puoleen. ”Lähdetään”, hän sanoi ottaen Beldinin olkapäästä kiinni.
”Sinä et lähde minnekään”, Ctuchik rääkäisi ja kohotti kätensä heittäen uuden lieskan häntä kohti, tällä kertaa paljon isomman ja voimakkaamman. Belgarath tönäisi Beldiniä niin lujaa kuin pystyi käyttäen hieman tahtoaan apunaan. Beldin kompuroitsi ja lopulta kaatui pyörien pois roviolta turvaan samalla, kun Belgarath väisti Ctuchikin iskun.
”Belgarath!” hän kuuli Beldinin huutavan ja ehti vielä nähdä veljensä, ennen kuin tuli heidän välilleen ja saartaen hänet ja Ctuchikin ansaan.
Poledra tuli Beldinin luokse Belmakorin ja Belsambarin kanssa.
”Missä Belgarath on?” Belmakor kysyi, kun he aukaisivat köydet ja auttoivat veljensä ylös.
Beldin katsoi liekkien ympäröimää areenaa. ”Tuolla”, hän sanoi. ”Hän työnsi minut turvaan ja jäi Ctuchikin kanssa tuonne.”
Tuuli ja sade yltyivät. Poledra katsoi kulmat kurtussa liekkeihin, hieman huolestuneena. ’Ole varovainen, rakkaani.’
Beltira ja Belkira juoksivat paikalle tytöt sylissään. ”Missä Belgarath on?” Belkira kysyi.
”Rovion keskellä”, Belsambar sanoi katsoessaan sateen läpi roviota, ”miksi kysyt?”
”Meillä on ongelma”, Beltira vastasi. ”Tuli on tarttunut tuulen mukana rakennukseen, joka on rovion lähettyvillä ja alkaa levitä hiljalleen.”
Belmakor parahti. ”Tämä vain pahenee entisestään.”
”Väittikö joku homman ratkeavan heti, kun Beldin on turvassa?” Belsambar kysyi ja raapi päätään. ”Jotain on tehtävä.”
Sade yltyi entisestään. Poledra katsoi roviota hetken aikaa. ”Meidän on evakoitava heidät”, hän sanoi lopulta.
”Poledra on oikeassa. Evakoidaan kyläläiset ja yritetään pysäyttää tuli”, Beldin yhtyi ideaan, mutta Belmakor pudisteli päätänsä. ”Ongelma on, etteivät he luota meihin…”
”No nyt heidän täytyy!”, Belsambar huusi ja lähti juosten kohti kylää. Poledra lähti perään. Hän ei ehkä pelastaisi kylää omasta halustaan vaan miehensä takia, joka halusi useimmiten vain hyvää ja välttää väkivaltaa.
Belgarath ja Ctuchik seisoivat liekkien ympäröimänä katse tiukasti toisissaan. Ctuchik oli onnistunut saamaan hänet kiikkiin liekkien keskelle, mutta niin kauan kuin Ctuchik olisi samassa tilanteessa hänen kanssaan, se ei haitannut. Jos hän kuolisi, Ctuchik kuolisi mukana.
”No, Belgarath. Mitä aiot tehdä päästäksesi pois täältä?” Ctuchik kysyi hieman pilkkaavaan sävyyn. Belgarath hymyili toisen lapsellisuudelle. ”En mitenkään, ennen kuin olemme hieman keskustelleet asioista.”
Ctuchik kavahti ja heitti uudelleen tahtonsa tuottaman iskun Belgarathia kohti. Hän kokosi nopeasti oman tahtonsa ja esti iskun osumasta häneen. ”Se viimekertainen täysikuu taisi olla sinun tekemä harhakuva, eikö?”
”Olet fiksumpi, mitä Zedar kertoi”, Ctuchik sanoi. ”Mutta kyllä. Syynä oli se, etteivät kyläläiset polta velhoja roviolla muuta kuin täydenkuun aikaan. Kuvittelin pääseväni sinusta eroon jo silloin, mutta käy se näinkin.”
Belgarath siristi silmiään sateen ja liekkien keskellä. ”Sanoit, että kokosit kylän ihmisistä, jotka eivät luota velhoihin.” Ctuchik nyökkäsi vahvistukseksi. ”Miksi?” Belgarath kysyi.
Ctuchik naurahti. ”Sinun takiasi, Belgarath. Ihan vain sinun tuhosi vuoksi.”
Belgarath katsoi Torakin opetuslasta silmiin. Palaset alkoivat loksahdella paikoilleen.
”Et napannut lapsiani voimien takia”, hän sanoi. Ctuchik nauroi mielipuolisesti. ”En, Belgarath, en. Ajattelin niin, jotta Aldur ja te muut luulisitte niin ja lähtisitte mahdollisimman pian perääni, jotta minä saisin sinut hengiltä. En olisi tappanut Polgaraa yhtään ennen saapumistasi. Tytön oli tarkoitus kuolla sinun mukanasi.” Ctuchik hymyili. ”Taisin onnistua huijaamaa sinua.”
”Todellakin”, Belgarath sanoi. Hän oli koko matkan pelännyt, ettei ehtisi ajoissa paikalle tyttöjen avuksi. Loppujen lopuksi tämä oli ollut vain ansa, johon hän oli hyväntahtoisesti kävellyt. Ja mitä enemmän hän mietti, sitä järkeen käyviksi mestarin sanat olivat käyneet. Hän ei ollut täällä kostaakseen Ctuchikille tyttöjen viennistä, vaan vapauttamassa kyläläiset vihollisensa alaisuudesta. Se, että mestari oli kehottanut häntä uskomaan vihollisia, oli selvä homma: Ctuchik ei ollut valehdellut hänelle missään vaiheessa, vaan kertonut totuuden jättäen vain osan asioista sanomatta. Jos hän olisi miettinyt näitä Ctuchikin kertomia asioita ja ollut avoin asioille, joita oli tapahtunut, hän olisi voinut ymmärtää kaiken ajoissa. Se, mitä mestari oli tarkoittanut muistuttaessaan, että Belgarath osasi rakastaa, oli muistutus siitä, ettei Ctuchik vain pystynyt ymmärtämään rakkauden merkitystä. Torakin opetuslapsi olisi voinut tunteettomana tappaa tytöt.
Ctuchik kokosi tahtonsa ja iski. Belgarath väisti kooten omaa tahtoaan ja iski takaisin. He ryhtyivät taistelemaan hyvin armotonta taistelua. Taiat sinkoutuivat toiselta toiselle.
Siinä väistellessään ja taikoja heitellessään Belgarath kauhukseen ymmärsi, mitä mestari oli tarkoittanut sanoessaan, ettei hän saisi juosta vaaroihin suoraan, vaan pysähtyä miettimään. Vaikka hän oli miettinyt suunnitelmaansa, Belgarath ymmärsi, että hetkellä millä hyvänsä Ctuchik voisi kutsua Torakin avukseen, ja silloin hän olisi alakynnessä. Ja pahasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti