Ensimmäinen asia, jonka Belgarath tunsi, oli jotakin hänen vatsansa päällä. Se oli jotain painavaa, mikä esti häntä kääntymästä kyljelleen.
Toinen asia, jonka hän tunsi, sijaitsi hänen rintakehänsä päällä. Ihan kuin joku olisi piirrellyt kuvioita. Mutta jos asia oli niin, niin kuka se oli? Belgarathilla ei ollut ihan varma, missä hän oli juuri nyt. Hän muisti vain, että oli puhunut Ctuchikin kanssa, tuntenut survaisun sisällään ja nähnyt Belmakorin ja Belsambarin, jotka olivat luvanneet viedä hänet pois. Mutta mitä sitten oli tapahtunut, siitä hän ei tiennyt.
Hän avasi silmänsä. Teltan katon läpi näkyi himmeästi, kuinka aurinko oli nousemassa. Minkäänlaista ääntä ei kuulunut lähistöltä.
Belgarath tunsi käden silittävän hellästi hänen poskeaan. Hitaasti hän käänsi uteliaan katseensa ja näki vierellään naisen, joka hymyili lämpimästi. ”Millainen olosi on?”
Belgarath hymyili. ”Ihan hyvä,” hän sanoi nostaen kätensä naisen hiuksiin. ”Onko sinulla kaikki hyvin, rakas?”
Poledra nyökkäsi ja laski päänsä Belgarathin pään vierelle hieroen poskeaan miehen poskea vasten. ”Minä olin niin huolissani sinusta”, hän sanoi hiljaisella äänellä.
”Olen nyt tässä”, Belgarath kuiskasi. Poledra nosti kasvonsa hymyillen hieman ja suuteli miestään. Belgarath vastasi suudelmaan enemmän kuin mielellään. Muutama yö karussa ja kylmässä huoneessa oli saanut hänet kaipaamaan lämpöä ja rakkautta enemmän kuin hän oli koskaan kuvitellut kaipaavansa. Siksi hän toivoi koko sydämestään, että tämä olisi nyt ohi ja he voisivat palata takaisin kotiin.
Jokin liikahti hänen vatsansa päällä. Vastentahtoisesti hän irrottautui suudelmasta ja nosti päätään nähdäkseen, mitä se oli.
”Yritin kieltää, mutta he välttämättä halusivat, enkä tohtinut pahoittaa heidän mieliään”, Poledra sanoi huomatessaan miehensä katseen. Belgarath hymyili ja nosti vasemman kätensä silittääkseen ensin Beldaranin, sitten Polgaran päälakea. Tytöt tuhisivat hiljaa ja rauhallisesti tietämättä mitään nykyhetkestä. Belgarath laittoi merkille, että Polgaran mekko oli pesty ja todennäköisesti koko tyttö oli joutunut käymään pesulla. Kasvot olivat puhtaat, haava oli puhdistettu ja hiukset harjattu.
”Pol tuli luoksenne ajoissa”, hän sanoi lopulta laskien päänsä tyynylle. Poledra hymyili painautuessaan lähemmäs miestään. ”Hän tuli ja kertoi, mitä olit käskenyt hänen sanoa ja puhui, että oli luvannut sinulle, että hakisi apua.”
Belgarath nauroi. ”Ei, se ei kuulunut lupauksiin. Hänen piti luvata minulle, että tulisi teidän luoksenne kertomaan, että häntä etsitään ja käskisi teidän paeta”, hän sanoi, ja Poledra nauroi, ”ja pistin hänet vannomaan, ettei pysähtyisi tai palaisi takaisin”, mies lisäsi.
Poledra hymyili laskiessaan päänsä miehen paljaalle rinnalle ja piirteli sormellaan kuvioita. ”Olisitpa nähnyt, kuinka Pol vänkäsi vastaan ja sanoi, ettei pettäisi sinua.”
Belgarath hymyili silittäessään vaimonsa päälakea. Asiat eivät näyttävästi olleet menneet suunnitelmien mukaan, mutta ainakin he olivat nyt yhdessä. Koko perhe.
Ctuchik kirosi lyöden nyrkkinsä seinään. ”Kuka ihme keksi päästää hänet menemään?” hän karjaisi. Sotilaat kavahtivat taaksepäin.
”Ei me päästetty, hänet siirrettiin…” toinen vartijoista sanoi pelokkaalla äänellä, mutta Ctuchik keskeytti: ”se on ihan sama asia minulle”, hän karjaisi ja alkoi hakkua mallorealaisia sotilaitaan.
”Painukaa pois silmistäni”, Ctuchik tokaisi lopulta ja käänsi selkänsä heille. Sotilaat kumarsivat ja poistuivat huoneesta. Ovi oli hädin tuskin ehtinyt kolahtaa kiinni, kun sisään astui joku.
”Enkö käskenyt teidän poistua silmistäni?” hän ärähti. Tulija ei kuitenkaan hätkähtänyt. ”Itse asiassa kutsuitte.”
Ctuchik vilkaisi ja näki vartijan, joka vahti tyrmää. Hän tyytyi vain mulkaisemaan miestä ja siirsi taas katseensa ikkunaan, kun vartija raportoi. ”Vanki on nyt tyrmässä.”
Ctuchikin ilme kiristyi, kun hän mietti vain yhtä asiaa. Raivo oli ottanut vallan. ”Olin niin lähellä päästä Belgarathista eroon. Hän oli niin heikossa kunnossa”, hän sanoi jäätävän hiljaisella äänellä.
”Belgarath on ovela”, vartija sanoi varoen.
Ctuchik hymähti. ”Niin tekee”, hän mutisi itsekseen, mutta kääntyi vartijaa kohti, kalpeilla kasvoillaan hymy: ”mutta tänään mikään ei muutu. Vien vankini kansan eteen ja poltan hänet roviolla, jos en muuta voi.”
”Entä jos hän…” vartija aloitti.
”Hän ei pysty”, Ctuchik sanoi. ”Hän voi käyttää voimiaan, hän voi taistella minua tai roviota vastaan, mutta hän saa aina minut vastaansa. Ja minä olen vahvempi kuin hän.”
Vartija katsoi kauhistuneena Torakin opetuslasta.
”Niin juuri”, Ctuchik sanoi karulla, hiljaisella äänellä katsoessaan vartijaa, ”ja nyt hän saa toivoa koko sydämestään, että Belgarath tulee ja pelastaa hänet.”
Aurinko oli noussut korkealle, kun he viimein nousivat ylös. Polgara ja Beldaran olivat heränneet vähän sen jälkeen, kun Belgarath ja Poledra olivat lopettaneet keskustelunsa. Huomatessaan isän olevan hereillä, he olivat innostuneet ja halunneet leikkiä. Tunnin tai pari myöhemmin muut opetuslapset olivat kuulleet naurua, ja Belkira oli kurkannut sisään. Ollessaan tyytyväinen Belgarathin kuntoon, mies oli poistunut valmistamaan aamiaista. Beltira oli tuonut Belgarathille vaatteet, jotka oli pesty puhtaiksi ja kenties hieman paikattukin.
Belsambar ja Belmakor olivat herättyään pukeneet tajuttomat sotilaat vaatteisiin ja lähteneet viemään heitä takaisin kylään ennen kuin tulisi suurimpia ongelmia.
Belgarath nousi seisomaan suoraan pituuteensa ja venytteli. Hänellä oli kova nälkä ja ruuan tuoksu vain lisäsi ruokahalua.
Tytöt kömpivät ulos teltasta jääden katsomaan innoissaan isäänsä. ”Iti, leikitään.”
Belgarath hymyili tytöille. ”Nyt syödään ensin aamiaista, että jaksetaan.”
”Entä ten jälkeen?” tytöt kysyivät lähes yhteen ääneen. Belgarath nosti kummatkin tytöt syliinsä ja suukotti heitä. ”Katsotaan sitä sitten aamiaisen jälkeen.”
Hän laski tytöt maahan ja katsoi ympärilleen. Belkira ja Beltira seisoivat nuotion äärellä aamiaisen teossa, Poledra oli juuri tullut ulos teltasta ja harjasi hiuksiaan. Tytöt olivat ryhtyneet keräämään käpyjä, joista tekisivät käpyeläimiä ja Belgarath tiesi, että Belsambar ja Belmakor olivat viemässä sotilaita, mutta missä Beldin oli?
”Oletteko nähneet Beldiniä?” hän kysyi. Kaksoset pudistelivat päätään laittaessaan ruokaa lautasille.
”Palasiko hän edes eilen?” Belkira kysyi katsoessaan kaksoisveljeään, joka pudisteli päätään. ”En ainakaan nähnyt. Näitkö sinä, Poledra?” Beltira kysyi.
Nainen pudisti päätään. ”Olin koko illan tyttöjen kanssa teltassa hoivaamassa Belgarathia.”
Tuli hiljaisuus. He katsoivat vaitonaisina toisiaan, kenties miettien, mitä Beldinille olisi voinut tapahtua.
Belgarath oli avaamassa suutaan, ajatuksenaan ehdottaa Belmakoria ja Belsambaria ja kysyä heiltä, kun Belmakor juoksi paikalle ja huusi: ”tulkaa äkkiä katsomaan!”
Belgarath ja Poledra nappasivat lapset syliinsä, ja Belkira ja Beltira jättivät ruokatavaransa maahan, lähtien seuraamaan veljeään.
Pian he tulivat metsän reunalle ja vähän matkan päässä puskan takana kyykisteli Belsambar. He menivät hänen luokseen ja kyykistyivät.
”Mikä hätänä?” Belgarath kysyi kuiskaten. Mitään sanomatta Belsambar osoitti kylään. Belgarath suuntasi katseensa veljensä osoittamaan suuntaan ja näki, että kyläläiset seisoivat kasassa lavan edessä huutaen, niin kuin silloin, kun hän oli yrittänyt puhua Polia vapaaksi. Lavalla seisoi kaksi hahmoa, toinen pitkä ja toinen lyhyempi. Belgarath arvasi pidemmän olevan Ctuchik ja toinen…
Belgarathin sydän jätti muutaman lyönnin lyömättä.
”Beldin”, hän henkäisi ja yhtäkkiä hän ymmärsi, mitä kyläläiset huusivat.
”Emme pääse ikinä kotiin tällä menolla”, Belkira parkaisi hiljaa, ja Beltira jatkoi, ”kun joku meistä on aina Ctuchikin vankina.”
Belgarath tunsi vihan valtaavan itsensä. Eikö Ctuchik osannut ikinä lopettaa ajoissa?
’Kaivat tahallasi verta nenästäsi’, Belgarath ajatteli pitäessään katseensa Ctuchikissa ja puristi kätensä nyrkkiin. ’Ja tiedät oikein hyvin, kenelle vastaat teoistasi.’
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti