Hän asteli sotilaiden saartamana kohti puukasaa. Kyläläisten mielenosoitukset olivat kuuluneet jo tunnin verran ennen aloitusta. Kai he halusivat hyvät paikat rovion läheltä. He katsoivat vanhaa velhoa kiihkein katsein, toivoen näkevänsä pelkoa miehen kasvoilta.
Belgarath ei sitä tyydytystä heille antanut. Hän ei alistuisi näyttämään pelkoaan, vaikka häntä hieman huolestutti, miten saisi Polgaran pois roviolta ennen kuin olisi liian myöhäistä. Hän ei saisi tytärtään vapaaksi Ctuchikin huomaamatta. Miehen oli käytettävä voimiaan, jotta saisi ketjut irti hänen ja Polin väliltä. Belgarathin vyötärön ympärille oli sidottu teräsketju, jonka toisella päällä oli sidottu Polgaran kädet. Heidän välillään oli ketjun pätkä, joka yhdisti heidät ja piti huolen siitä, ettei Polgara yrittäisi karkuun.
Belgarath nousi varoen puiden päälle ja kääntyi välillä katsomaan tytärtään, joka yritti parhaansa mukaan rämpiä epätasaisten puiden päällä. Belgarath oli jo moneen kertaan ollut valmiina ottamaan tytön syliinsä, mutta sidotuilla käsillä se oli mahdotonta, ainakin, jos kädet olivat selän takana.
Yhtäkkiä yksi sotilaista tarrasi miehen olkapäästä kiinni ja sysäisi päin jotakin kovaa. Belgarath huomasi seremonian tulevan siihen vaiheeseen, missä tuli syttyisi hetkellä millä hyvänsä.
Köysi sidottiin tiukalle. Se hiersi hänen ranteitaan, kun hän liikautti käsiään. Oli selvästi varmistettu, ettei hän pääsisi millään keinolla pakoon ja tuottaisi pettymystä kansalle.
Sotilaat jättivät Belgarathin ja Polgaran keskelle puukasaa, tolppaan kiinnitettynä. Ctuchik seisoi heidän edessään ja puhui jotakin kansalle. Belgarath ei kuunnellut, sillä pimeä taivas oli vienyt hänen huomionsa. Kuu paistoi kirkkaana ja se oli täysi.
’Mahdotonta’, Belgarath ajatteli. Ei kuun aivan vielä pitänyt olla täysi. Vai oliko hän laskenut väärin?
”Se on menoa nyt sitten, vanha ystävä”, Ctuchik sanoi. Belgarath katsoi kalpea kasvoista miestä. ”Miten aiot selvitä tästä?”
”Se on menoa nyt sitten, vanha ystävä”, Ctuchik sanoi. Belgarath katsoi kalpea kasvoista miestä. ”Miten aiot selvitä tästä?”
Belgarath naurahti haluttomasti. ”Selviän tavalla tai toisella”, hän vastasi ja sai Ctuchikin kohottamaan kysyvästi kulmiaan. ”Saanen muistuttaa, että olet kiinni tolpassa, ja Polgaran mieli on edelleen vankinani. Sinulla ei ole mahdollisuuksia”, mies muistutti.
”Kuule Ctuchik”, Belgarath sanoi ja katsoi säälivästi Torakin opetuslasta: ”sinä olet vain ihminen. Ihmistä ei ole luotu täydelliseksi. Et pysty vahtimaan minua koko aikaa ja teet huomaamattasi virheen, jonka minä käytän hyväkseni.”
Ctuchik katsoi vihollistaan epätoivoinen ilme kasvoillaan. ”Kyllä, Ctuchik, sinäkin olet vain ihminen ja jopa sinä erehdyt ja teet virheen”, Belgarath sanoi hiljaa vahvistaen Ctuchikin ajatuksia.
Mies pudisteli itsepintaisesti päätänsä ja loi viimeisen katseen Aldurin opetuslapseen. ”Olet väärässä. Minä en tee virheitä.”
Ctuchik poistui ja pian ensimmäiset alkoivat sytytellä puita. Belgarath ryhtyi uudelleen vääntelemään käsiään, yrittäen päästä vapaaksi. Köysi vain hiersi hänen ranteitaan.
Hän kirosi hiljaa mielessään. Miten hän selviäisi? Mikä ihme oli saanut hänet sanomaan: ”teet huomaamattasi virheen, jonka minä käytän hyväkseni”? Ei Ctuchik tekisi enään virhettä, ei ainakaan hänen elinaikanaan.
”Ole rauhallinen, poikani”, Belgarath kuuli päänsä sisältä lempeän äänen sanovan, kun hän oli saanut rimpuillessaan ranteensa verille. ”Sun aikas tulee pian. Malta hetki.”
”Mutta mestari! Mikä on pian?” Belgarath huudahti tuskastuneena katsoessaan synkälle taivaalle epätoivoissaan. ”Mikä on pian? Auta minua, mestari.”
Belgarath katsoi tytärtään, joka nojaili peloissaan hänen jalkaansa vasten ja mies tunsi tuskan viiltävän sisintään. Hän laski päänsä sulkien silmänsä. Hän oli pettänyt oman tyttärensä, joka odotti koko ajan isänsä pelastavan heidät. Ja jos ihme kävisi ja hän saisi kätensä vapaaksi, riittäisikö hänen voimansa kaikkeen? Belgarath ei muistanut, koska oli viimeksi syönyt ja nukkunut kunnolla.
Yhtäkkiä hän haistoi palaneen käryä. Meni hetki, ennen kuin Belgarath tajusi sen tulevan ranteiden ympärillä olevasta köydestä. Lämpö tuntui hänen ihollaan, kun mies väänteli hätääntyneenä käsiään ja yllätyksekseen köysi katkesi. Enempää miettimättä hän siirtyi keskemmälle Polgara perässään.
’Kirottua’, Belgarath ajatteli hieroessaan ranteitaan ja siirsi katseensa mustahiuksiseen tyttöön. Miten Polgaran voisi vapauttaa ilman, että Ctuchik huomaisi mitään? Hän ei saisi rautoja irti millään muulla kuin tahdollaan, mutta Ctuchik kuulisi sen ja voisi satuttaa Polia.
”Työ on melkein valmis, mestari”, Belgarath kuuli Ctuchikin lähettävän ajatuksensa. ”Belgarath ja hänen vanhempi tyttärensä vetelevät viimeisiään.”
”Hyvä on, poikani”, Torakin ajatus vastasi. ”Ma olen ylpeä susta. Kun palaat, palkitsen sut. Nyt ma otan tahtoni pois tytöstä.”
”Ma kiitän mestari. Ma pärjään kyllä yksin loppuun”, Torakin opetuslapsi sanoi ylpeästi.
Belgarath katsahti Polgaraa ja odotettuaan hetken, että Torak olisi varmasti saanut ajatuksensa pois, hän kokosi oman tahtonsa ja ryhtyi taistelemaan Polgaran mielestä. Belgarath riemastui, kun oli saanut yllätettyä Ctuchikin täysin.
Vaikka taistelu ei vaatinut paljoa yllätettyä Ctuchikia vastaan, Belgarath tunsi voimiensa hiipuvan. Torakin jälki oli jäänyt tiukasti Polin mieleen, ja Ctuchikin voitettuaan suurin osa hänen voimistaan kului vain Torakin rippeiden poistamiseen.
Kun Polgaran mieli oli taas puhdas, Belgarath piti tytön mielen hallussaan Ctuchikin hyökkäyksien varalta. Hän päätti seuraavaksi keskittyä kahleisiin, jotta saisi Polin vapaaksi. Belgarath kokosi nopeasti tahtonsa, ennen kuin pahempaa ehtisi tapahtua ja sai irrotettua hänen ja Polgaran kahleet.
Sitten Ctuchik iski uudelleen Polgaran mieleen. Belgarath kokosi tahtonsa uudelleen ja keskittyi taistelemaan Ctuchikin mieltä vastaan.
Belgarath otti muutaman askeleen metsään päin, eikä huomannut katsoa mihin astui. Hän oli niin keskittynyt estämään Ctuchikia valtaamasta Polin mieltä uudelleen, kun hänen toinen jalkansa upposi puiden sekaan.
Belgarath otti muutaman askeleen metsään päin, eikä huomannut katsoa mihin astui. Hän oli niin keskittynyt estämään Ctuchikia valtaamasta Polin mieltä uudelleen, kun hänen toinen jalkansa upposi puiden sekaan.
Polgara kiljaisi säikähtäneenä ja juoksi varoen isänsä luokse. Uponneeseen jalkaan sattui, mutta huulta purren velho kokosi tahtonsa ja sai viimeinkin Ctuchikin taas kaikkoamaan. Kiroten hän sai nostettua uponneen jalkansa. Päästessään jalkojensa varaan hän parkaisi.
”Iti, tattuuko?” Pol kysyi. Belgarath katsoi tytärtään tuskastuneena ja enempää sanomatta otti tytön syliin. Nyt hänen oli vain päästävä pois, piiloon metsään.
Hän astahti vasemmalla jalallaan eteenpäin ja parahti kivusta. Belgarath oli vajota polvilleen, mutta sai pidettyä itsensä pystyssä. Hengitys muuttui raskaammaksi ja nokisilla kasvoilla valui hiki. Lämpö oli sietämätön.
Mies vilkaisi ympärilleen ja järkytyksekseen näki liekkien lähenevän häntä. Ainoa ajatus hänen mielessään oli pois pääsy.
Hän astahti uuden askeleen ja puri huultaan. Kipu oli yhtä tuskallista kuin tulen lämpö, mutta hän ei saanut luovuttaa. Ei nyt.
Päästyään lähelle metsän puolella olevaa tulta, Belgarath peitti itsensä ja Polgaran viittaansa. Hän kokosi viimeiset tahdon rippeensä, sanoi sanan ja otti varmana muutaman juoksuaskeleen läpi tulen jalan tuskasta huolimatta.
He pääsivät liekkien läpi juuri ja juuri, kun Belgarathin vasen jalka petti ja hän kaatui. He pyörivät alamäen metsän tasanteelle, ennen kuin pysähtyivät.
Hetkeen kumpikaan ei liikkunut. Vanhuksen jalkaa särki hirveästi, hän tunsi olonsa heikoksi ja väsyneeksi. Polgara hänen vierellään liikahti, ja mies helpottui. Tyttö oli kunnossa.
Belgarath tunsi tyttärensä pienen käden parrakkaalla poskellaan. ”Iti?” tyttö kysyi. Belgarath tiesi tekevänsä väärin, kun ei vastannut tai avannut silmiään, mutta hän ei kyennyt tekemään mitään. Hän oli niin voimaton…
”Iti, helää. Nyt ei taa nukkua!” Polgara sanoi pelkoa äänessään. ”Iti, mennään äitin ja Belin luokte.”
Belgarath avasi silmänsä ja näki tytön huolestuneet kasvot, joille ilmestyi pian hymy. ”Iti on heleillä. Mennään kotiin, iti.”
”Isi ei nyt pysty”, Belgarath sanoi hiljaa. Hymy katosi tytön kasvoilta. ”Mikti iti ei pytty?”
”Isi ei jaksa. Isillä on voimaton olo ja jalka on kipeä.”
Polgara katsoi isäänsä ja pohti jotakin. Sitten hän sanoi: ”Pol auttaa itiä.” Tyttö hymyili. ”Iti voi luottaa Poliin. Pol vie itin äitin ja Belin luokte.”
”Ei, Pol”, Belgarath kielsi käheällä äänellä. ”Sinä menet yksin äidin luokse ja käsket heidän paeta. Ymmärrätkö, Pol?”
”Mutta… mitä itille titten tapahtuu?” Pol kysyi kallistaen päätään. Belgarath huokaisi värähtäen. ”Isille käy, mitä käy. Ehkä kyläläiset ottavat isin tai sitten jotakin muuta”, hän vastasi.
”Pol ei jätä itiä yktin”, Polgara uhkasi. Belgarath sulki silmänsä ja mietti. Miten hän saisi Polgaran juoksemaan muiden luokse ja kertomaan muille, että heitä etsittäisiin? Tyttö ei saisi joutua enään vaaraan, ei edes hänen takiaan.
Hän kuuli Polgaran nousevan ja sanovan: ”Pol hakee itille apua.”
Belgarathin silmät rävähtivät auki. ”Ei, Pol!” hän sanoi jämäkästi. Polgara istuutui takaisin alas ja katsoi isäänsä. Belgarath hengitti muutaman kerran henkeä kuullessaan jo jostakin puhetta.
”Lupaa isille jotakin, Polgara”, hän kähisi ja tarttui tyttärensä käsivarresta kiinni.
”Mitä iti tahtoo?” Pol vastasi. Mies katsoi tytön sinisiin silmiin ja sanoi sitten: ”isi tahtoo, että menet NYT HETI äidin luokse ja sanot, että sinua etsitään ja teidän on lähdettävä karkuun.”
”Pol tanoo.”
”Lupaa isille, että juokset niin lujaa kuin ikinä pystyt, etkä palaa kesken kaiken takaisin tai pysähdy, ymmärrätkö?”
”Pol ymmältää.”
Belgarath irrotti otteensa tytön ranteesta, nostaen kätensä Polin päälaelle ja silitti sitä. ”Isi on hyvin ylpeä Polista”, hän sanoi hiljaa ja suukotti tytärtään poskelle. Polgara istui hiljaa hetken katsoen isäänsä, kunnes kumartui lähemmäs ja teki jotain, mikä sai miehen yllättymään: tyttö suukotti häntä. Sitten Pol antoi vielä toisen suukon isänsä parrakkaalle poskelle ja silitti sitä katsoen isäänsä silmiin reippaasti.
Vähän liiankin reippaasti…
”Älä pelkää, iti”, Pol sanoi ja nousi ylös. ”Pol tulee pian takaitin ja tuo apua.”
Belgarath katsoi epätoivoissaan tytärtään. ”Ei Pol”, hän parahti, ”sinä käsket pakenemaan, älä tule takaisin.”
”Mutta Pol ei tahlo jättää itiä”, tyttö intti itsepäisesti.
Äänet alkoivat kuulua lähempää. Belgarathilla ei ollut enään vaihtoehtoja. Hänen oli pakko turvautua viimeiseen keinoonsa.
”EI, Pol”, hän ärähti vihaisesti viimeisillä voimillaan. Se sai Polgaran säikähtämään. ”Et tule takaisin. Mene!”
”Mutta iti”, tyttö sanoi ja katsoi isänsä raivostuneita kasvoja peloissaan.
”Juokse! NYT!” Belgarath huusi. Pol perääntyi peloissaan muutaman askeleen ja katsoi isäänsä. Se vaati paljon tyttöä katsellessaan, että Belgarath saisi pidettyä ilmeensä uhkaavana.
”Iti…” Pol yritti taas, mutta lähti saman tien juoksemaan, kun Belgarath huusi entistä vihaisemmin: ”MENE!” Se tuntui hänestä hyvin pahalta, mutta hän ei voinut muutakaan. Tyttö oli niin uppiniskainen, ettei toista varmaan edes ollut.
Kun Polgara oli kadonnut metsään, Belgarath sulki silmänsä levätäkseen ja hymyili hieman. Toisaalta, hänellä oli tytär, joka oli perinyt jotakin isältään, ja mikä tärkeintä: Belgarath todella merkitsi jotain tyttärelleen.
Varjo lankesi hänen ylleen. Hän tiesi katsomattakin, kuka tulija oli.
”Teit virheesi, Ctuchik”, Belgarath sanoi. ”Ja sen avulla sain pelastettua Polin.”
Ctuchik tuhahti. ”Voitit ehkä tämän erän, vanhus, mutta nyt minä käyn sinun niskasi päälle, etkä pääse räpiköimään pois. Et tällä kertaa.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti