Sade piiskoi heidän kasvojaan. Se esti tulen leviämästä lähemmäs miehiä, jotka heittelivät ja väistelivät taikojaan, joita he loihtivat tahdollaan nopeampaa kuin monikaan ehti huomata.
Belgarathin kasvoilla valuva hiki sekoittui sateen sekaan samalla, kun mies kokosi tahtonsa ja päästi sen vapaaksi. Se osui juuri Ctuchikin rintakehään, jonka seurauksena mies lensi selälleen märkien puiden päälle.
Belgarath väisti viimeiset iskut, joita ilmassa oli lentänyt, ja astui lähemmäksi vihollistaan. ”No niin, Ctuchik. Joko olet saanut tarpeeksesi?”
Ctuchik nousi toisen kyynärpäänsä varaan kyljelleen ja sylkäisi. ”En, Belgarath”, hän sanoi noustessaan ylös. ”Minulla on vielä yksi yllätys sinulle.”
Belgarath ei ehtinyt tekemään mitään, kun Ctuchik jo kohotti kätensä ja kasvonsa sateiselle taivaalle huutaen: ”mun pyhä mestarini, maailman valtias, jumalista viisain. Ma, sun opetuslapsista nöyrin ja mestariaan kunnioittavin, pyydän sun apuas. Korvaan kaiken takaisin, jos annat apusi.”
Belgarathia kuvotti. Kuinka turhanpäiväistä miellyttämistä vain siitä, että saisi apua jumalaltaan. Belgarath ei ollut koskaan pitänyt Torakista ja piti jumalasta entistäkin vähemmän, kun kuuli Ctuchikin kunnioituksen. Hän pystyi vaikka vannomaan, että Torak oli käskenyt opetuslastensa sanomaan tuon kaiken.
Ctuchikin ympärille muodostui musta sädekehä. Belgarath tunsi harmin huomatessaan, että Torak oli antanut apunsa ja nyt Belgarath oli alakynnessä, ellei…
”Belgarath”, Torakin ääni sanoi Ctuchikin suusta, ”kuinka otettu olenkaan saadessani tavata sut täällä.”
Belgarath irvisti. ”Kuin myös”, hän sanoi hampaiden välistä. ”Viime tapaamisesta onkin aikaa.”
Torak tuhahti. ”Sa olet vieläkin yhtä viisasteleva kuin ennenkin. Ma lupasin antaa sulle oppitunteja käyttäytymisestä. Olisiko nyt sen aika?”
Ctuchik kokosi tahtoaan samalla, kun tuli lähemmäs Belgarathia. Aldurin opetuslapsi kävi mielessään läpi monia vaihtoehtoja, joita voisi kokeilla. Totuus oli, että Ctuchikilla oli Torakin voimat – jumalan voimat. Belgarath ei ikinä pärjäisi.
Hän nosti katseensa sateiselle taivaalle huutaen: ”mestari! Sun poikas tarvitsee sua!”
Torak nauroi mielipuolisesti Ctuchikin kautta. ”Luuletko sa tosiaan noin onnettomalla pyynnöllä saavasi apua?”
Belgarath ei oikeastaan tiennyt, mistä sanat olivat tulleet hänen mieleensä, mutta sininen sädekehä ympäröi hänet. Se tiesi vain yhtä asiaa…
”Pyyntö oli mulle tarpeeksi”, Aldurin ääni vastasi Belgarathin suusta ja siinä samassa Belgarath tunsi suunnatonta helpotusta. Hänen pyyntönsä oli kuultu.
”Ma kuulen aina sun pyyntös, pokani”, Aldurin lempeä ajatus sanoi Belgarathin pään sisällä.
”Ma en ymmärrä, miksi sa annat opetuslastesi puhua sulle noin halventavasti”, Torak intti. ”Heidän pitäisi kunnioittaa sua.”
”He kunnioittavat mua rakkaudellaan”, Aldur vastasi. ”Muuta ma en tarvitse, enkä tahdo.”
”Olet hullu”, Torak rääkäisi ja kokosi tahtoaan. ”Sun typerä opetuslapsesi vei mun kiveni.”
”Kivi kuuluu mulle, jonka mun rakas poikani toi takaisin ja vei turvaan sulta.”
Se oli liikaa Torakille. Äkkiä Belgarath tunsi suunnatonta myötätuntoa Ctuchikia kohtaan. Millaista vihaa tuo opetuslapsi joutuisi pitämään sisällään? Torak ei luultavasti tuntenut paljoakaan sääliä, jotta voisi rajoittaa vihansa määrää.
”Sa olet kirottu, Aldur”, Torak mylväisi ja päästi tahtonsa vapaaksi. Ctuchik heilautti kättään tulta kohti, ottaen siitä pienen osan käteensä. Tuli muuttui mustaksi miehen käsissä. Belgarathin sisimmässä muljahti, kun hän aisti mustan tulen valtavan vihan voiman.
”Anna mun käyttää sun tahtoas, poikani. Tehkäämme rakkaudesta vahvempi”, mestarin ääni sanoi Belgarathin pään sisällä.
”Selvä, mestari”, hän vastasi ja kokosi itsensä. Hän tiesi olevansa paljon vahvempi nyt, kun hän tunsi mestarinsa läsnäolon.
Belgarath kokosi tahtonsa päättäväisesti yhtä aikaa mestarin tahdon kanssa. Yhdessä he vapauttivat sen. Belgarath heilautti käsiään, kuin ottaen osan tulesta. Liekki hänen käsissään muuttui tummanpunaiseksi.
”Se olkoon rakkauden symboli”, Aldurin ääni sanoi. Belgarath nyökkäsi ja katsoi Ctuchikia. ”Pelissä on nyt paljon enemmän, kuin meidän voimamme.”
Ctuchikin kasvoilla oli tuskallinen ilme, joka muuttui vaivoin hymyksi. ”Sinä olet mennyttä, Belgarath”, hän sanoi.
”Sen me selvitämme nyt”, Belgarath sanoi ja enempää ajattelematta hän heitti tummanpunaisen liekkinsä kohti Ctuchikia.
Poledra katsoi hermostuneena kyläläisiä. He eivät edes kuulleet, mitä opetuslapset halusivat sanoa. Sen sijaan he juoksivat ympäriinsä hädissään tietämättä, minne mennä turvaan tai miten sammuttaa tulipalo.
Beldin oli useampaan kertaan kironnut, kuinka tyhmiä kyläläisiä Ctuchik oli löytänyt itselleen. Poledra oli kuitenkin sulkenut tuon huomion pois. Kyläläiset olivat vain paniikissa.
Belsambar, Belmakor, Beltira ja Belkira palasivat pian heidän luokseen. ”Nuo talot”, Belsambar sanoi osoittaen rakennuksia kylän perällä, ”olisivat oikein hyviä turvapaikkoja heille.”
Poledra nyökkäsi ja siirsi märkiä hiuksiaan pois silmiltään. Sade ei tuntunut millään hellittävän, muttei se myöskään estänyt tulen leviämästä. Ainoa, mitä sade teki, oli vain hidastaminen, mutta tuulen takia sekin tuntui hyvin mitättömältä.
”Ilmoitanko heille asian?” Beldin kysyi. Poledra vilkaisi leviävää tulipaloa. ”Tee se”, hän sanoi ja nosti kummankin tytön syliinsä. Tytöt olivat yhtä märkiä kuin äitinsä ja jalat kokonaan kurassa.
”Kuunnelkaa kaikki!” Beldin ärjäisi. Kyläläiset pysähtyivät ja hiljenivät. Ensimmäinen kuitenkin osoitti heitä ja huusi: ”velhoja!”
”Me tahdomme auttaa teitä”, Beldin huusi. Kyläläiset eivät ottaneet sitä kuuleviin korviinkaan, vaan alkoivat puhua roviolla polttamisesta.
Poledraa suututti. ”Ettekö te ota opiksenne!” hän kiljaisi. Kyläläiset hiljenivät ja katsoivat Poledraa. ”Ettekö näe, mitä rovio on saanut aikaan?”
”Se on teidän syytänne”, yksi naisista huudahti hermostuneena. ”Olette velhoja, voitte tehdä mitä tahdotte. Olette levittäneet tulen.”
”Miksi me sitten haluamme auttaa?” Belsambar kysyi. Kyläläisten keskelle tuli hiljaisuus. Pientä keskustelua käytiin, ennen kuin eräs mies vastasi: ”tämä on jokin juoni.”
Aldurin opetuslapset vaihtoivat katseitaan. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun heidän luottamuksensa kyseenalaistettiin.
Poledra astui eteenpäin. ”Tahdotteko te toisiaan, että kuolette kaikki?” hän kysyi ja katsoi heitä toruvasti. ”Juuri tälläkin hetkellä minun aviomieheni, näiden lapsien isä, taistelee tuolla liekkien keskellä teidän takianne. Ja tässäkö kiitos?”
”Anna olla, Poledra”, Belsambar sanoi. Sitten hän loi kaksosiin katseen, ”jos minä, Poledra, Belmakor ja Beldin menemme estämään liekkien leviämisen, niin te kaksi voisitte johdattaa ne, jotka tahtovat pelastua, turvaan.”
Beltira ja Belkira nyökkäsivät. Poledra laski tytöt maahan käskien heidän pysyä Belkiran ja Beltiran lähettyvillä. Sitten hän kääntyi ja juoksi muiden mukana kohti leikkejä, jotka tulivat koko ajan lähemmäs.
”Mitä tuolla tapahtuu?” Belmakor kysyi ihmeissään ja pysähtyi. Muut pysähtyivät ja katsoivat Belmakorin osoittamaan rovioon, josta tuli oli lähtenyt liikkeelle. Nyt liekkien yläpuolella näkyi tummanpunaisia ja mustia liekkejä lentelevän edestakaisin tiuhaan tahtiin.
”Aldur ja Torak ottavat mittaa toisistaan”, Poledra vastasi, kun oli lähettänyt ajatuksen matkaan. Hän oli tuntenut Torakin ja Aldurin ajatukset vahvana, mutta Belgarathin ajatuksista vain hitusen. Oliko miehellä kaikki hyvin?
”Hyvä on, yritetään pysäyttää tuli”, Beldin sanoi ja katsoi ympärilleen. ”Belmakor ja minä otamme tämän puolen, ottakaa te oikea puoli.”
He nyökkäsivät ja lähtivät toiselle puolelle aukeaa.
”No niin, yhdistetään voimamme”, Belsambar sanoi. Poledra tarttui miehen kädestä kiinni ja yhdessä he paisuttivat tahtoaan.
”Sammu”, he sanoivat yhteen ääneen päästäen tahtonsa vapaaksi. Tuli pysähtyi hetkeksi. He ryhtyivät uudelleen kokoamaan tahtoaan, ennen kuin tuli ehtisi enempää levitä.
Poledra vilkaisi roviolle päästäessään tahtonsa vapaaksi. Hän oli todella huolissaan miehestään. Se, että jumalat olivat tulleet paikalle ja taistelivat, ei ollut normaalia. Sitä paitsi Torak oli raakalainen. Hän voisi tappaa Belgarathin tunteitta.
Poledra tiesi epäilevänsä Aldurin suojelusta, mutta mitä tahansa olisi voinut tapahtua, eikä Poledra voinut aavistuksilleen ja peloilleen mitään. Hän vain toivoi näkevänsä miehensä vielä huomenna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti