Kahdestoista luku: Suunnitelma

”Autio tämä on”, möreä ääni sanoi. Kuului rasahdus. Aurinko oli noussut jo sen verran korkealle, että paljasti teltan kankaalle varjon hahmoista. Yksi seisoi nuotion äärellä, joka oli sammuksissa. Toinen hahmo saapui ensimmäisen vierelle: ”ovat lähteneet karkuun kiireissään ja unohtaneet kaiken.”

      Ensimmäinen hahmo murahti tyytymättömänä potkaisten nuotion rippeitä. Hevoset alkoivat hirnua, ja sitten kuului uusi ääni hevosten luota. ”Otammeko nämä?”

      ”Otetaan! Saadaan ainakin hevosia, joita juoksuttaa kuoliaiksi, kun Belgarath karkaa”, ensimmäinen mies tokaisi ja sylkäisi. ”Ctuchik ei todennäköisesti kysy, kuka tahtoo kaapata velhon kiinni.”

      Uusi, neljäs hahmo astui kuvioihin. ”Patriarkka oli eilen illalla aika heikossa kunnossa. Luuletko, että hän pakenee?”
      Ensimmäinen naurahti. ”Se on Belgarath! Hän voi juonia mitä vain. Edes Ctuchik ei pärjää hänelle tai saa estettyä häntä, vaikka kuinka pitäisi velhoa silmällä.”

      Tuli hiljaisuus. Poledra ei uskaltanut liikahtaa. Hän hengitti hyvin hiljaa ja rauhallisesti ja katsoi lapsiaan, jotka olivat peloissaan painautuneet lähelle häntä. Poledra oli saanut kiedottua toisen kätensä tyttöjen ympärille, yrittäen rauhoitella heitä ja katseli samalla hahmojen varjoja kankaan läpi.

      ”Minä ainakin lähden”, sanoi mies, joka oli hevosten luona. ”Tuleeko joku muu?”

      ”Minä tulen”, toinen hahmo sanoi.

      Ensimmäinen hahmo liikahti. ”Menkää!” hän tiuskaisi, ”minä ainakin jään tänne.”

      Kaksi hahmoista lähti hevosten kanssa poispäin leiristä. Neljäs hahmo oli jäänyt ja katsoi nyt ensimmäistä hahmoa. ”No, tutkimmeko teltat?”

      Ensimmäinen hahmo nyökkäsi, ja Poledran järkytykseksi he lähestyivät juuri hänen telttaansa.

”Et selvä tällä kertaa”, Belgarath kuuli Ctuchikin sanovan. Hän avasi silmänsä ja nosti katseensa, että näkisi nuo kuoleman kalpeat kasvot, jotka olivat tulleet ilkkumaan hänelle. Kyllä Belgarath sen tiesi, ettei hänellä ollut mahdollisuuksia päästä vapaaksi. Hänen voimansa olivat vähissä, ja Ctuchik oli pitänyt huolen siitä, ettei hän vain saanut ruokaa tai nukuttua kunnolla.

      ”Niin sinä luulet”, Belgarath vastasi ja hymyili pilkallisesti. Hän ei todellakaan myöntäisi Torakin opetuslapselle tappiotaan. ”Etkö ottanut opiksesi, Ctuchik? Et pysty vahtimaan minua jatkuvasti.”

      Ctuchik irvisti. ”Olet voimaton, vanhus”, hän sanoi hiljaisella, hyvin uhkaavalla äänellä. ”Mitä sinä muka voisit tehdä?”

      ”Mitä vain, Ctuchik”, Belgarath sanoi, vaikka ei itsekään uskonut siihen. ”Teet seuraavan virheesi, jolloin minä katoan.”

      ”Hyvä yritys”, Torakin opetuslapsi sanoi ivallisesti. ”Voit hokea tuota, mutta se ei takaa mitään. Kuka tietää, ehkä tällä kertaa olet väärässä.”

      Sen jälkeen Ctuchik poistui huoneesta. Belgarath katsoi, kuinka ovi sulkeutui ja sulki sitten silmänsä pää painuksissa. Ctuchik oli oikeassa. Hänellä ei ollut mahdollisuuksia.

      Tärkeintä kuitenkin oli, että hänen perheensä oli turvassa.

Poledra katsoi peloissaan, kuinka hahmot lähenivät. Ensimmäinen hahmo kyykistyi tullessaan teltan suulle ja tarttui oven kankaaseen kiinni. Poledra ei voisi enään paeta. Sen sijaan hän rutisti lapsiaan lähemmäs itseään ja sulki silmänsä, toivoen apua.

      Kuului kolahdus ja sen jälkeen tuskaisia ulvaisuja. Poledra aukaisi silmänsä. Hahmot, joista ensimmäinen oli kyykistynyt avaamaan ovea, ja toinen vain seissyt vieressä, makasivat nyt kumpikin maassa. Kuului jotakin vaimeaa puhetta, ennen kuin uusi hahmo tuli lähemmäs kyykistyen ja avasi teltan oven. Belsambarin kasvot ilmestyivät sisäpuolelle. ”Onko kaikki hyvin?”

       Poledra nyökkäsi helpottuneena ja kompuroi ulos teltasta. Belmakor oli siirtänyt tajuttomat miehet vähän matkan päähän heistä. Sävähdys ja nainen tiesi sotilaiden nukkuvan.

      He kokosivat uuden nuotion ja alkoivat valmistaa aamiaista. Beldin ja Belmakor menivät odotellessaan katsomaan, mitä kylään kuului ja näkyisikö Belgarathista jälkeäkään. Belsambar puolestaan oli jäänyt katsomaan tajuttomia sotilaita mietteissään. Polgara ja Beldaran istuivat setänsä vierellä katsellen päät kenossa sotilaita.

      Poledra riisti katseensa Belsambarista ja tytöistä takaisin aamiaiseen ja toivoi, että joku keksisi jonkun keinon vapauttaa hänen miehensä. Nainen alkoi hiljalleen kyllästyä siihen, ettei koko perhe voinut olla yhtä aikaa paikalla. Aina joku heistä oli vankina.

      Beldin ja Belmakor palasivat aamiaiselle ja heidän pettymyksekseen Belgarathista saati Ctuchikista ei näkynyt merkkiäkään.

      Belmakor katsoi Belsambaria, joka ei ollut irrottanut katsettaan sotilaista. ”Tuletko syömään, vanha veikko?”

      Belsambar mutisi jotakin. Beldinistä tuli vieläkin tyytymättömämpi, kun Belkira ei antanut veljensä lautaselle kuin yhden pekonin palasen. ”Onko sinulla jotain mielessäsi?” Belkira kysyi huomaamatta saati kuulematta Beldinin valituksia.

      Belsambar kääntyi nuotiota kohti katsoen muita. ”Olen hieman miettinyt”, hän aloitti, ”voisimme käyttää sotilaiden vaatetuksia ja hakea Belgarathin takaisin.”

      ”Entä Ctuchik? Hän huomaisi meidät tavalla tai toisella. Meidän pitäisi harhauttaa Ctuchik pois Belgarathin lähettyviltä”, Beltira sanoi kurtistaessaan huolissaan kulmiaan. Beldin nousi kärsimättömänä ylös ottaen Belkiran käsissä olevalta tarjoiluastialta lisää pekonia. ”Jättäisitte homman minulle”, hän sanoi haukaten pekonista palasen. ”Jos minä harhauttaisin Ctuchikia ja kyläläisiä velhoudella niin, että he lähtevät perääni, Belsambar voisi soluttautua sotilaiden joukkoon ja hakea Belgarathin.”

      ”Minä voin lähteä mukaasi”, Belmakor sanoi Belsambarille, joka hymyili kiitokseksi.

      Poledra katsoi miehiä mietteissään ja laski katseensa munakkaaseen ja pekoniin, mitä pilkkoi tyttöjä varten. Hän toivoi todella, että saisi miehensä takaisin ja he voisivat palata takaisin kotiin. Takaisin turvaan.

      ”Sillä aikaa”, Belmakor sanoi herättäen Poledran ajatuksista. ”Te voisitte siirtää leirin toiseen paikkaan.”

      ”Hyvä idea”, Belsambar myönsi nyökyttäen päätään. ”Jos joku menee pieleen, he joutuvat taas etsimään meitä.”

      Poledra nyökkäsi ja katsoi Belkiraa ja Beltiraa, jotka nyökkäsivät vastaukseksi.