Laakso häämötti edessäpäin. Tornit lähenivät sitä mukaan, mitä lähemmäs he tulivat. Matka oli viimeinkin ohi lukuun ottamatta sitä, että hevoset pitäisi palauttaa takaisin algareille. Suureen tavara määrän takia he olivat tulleet siihen tulokseen, että he tyhjentäisivät ensin lastinsa, ennen kuin palauttaisivat rattaat.
”Tervetuloa kotiin, mun poikani ja tyttäreni”, mestari toivotti, kun he olivat tulleet lähemmäs. Aldur oli tullut heitä vastaan torneilta, jotka eivät olleen minkäänlaisessa järjestyksessä. Välit tornien välillä saattoivat vaihdella, toiset oli kauempana toisista, kuin toiset. Ne oli aikoinaan rakennettu vain sinne, minne kukin heistä oli oman torninsa halunnut rakentaa.
”Kiitos, mestari”, Belgarath sanoi laskeutuessaan pois hevosen selästä ja laski Polgaran maahan. Hän päästi hevosensa vähän matkan päähän syömään ruohoa. Muut tekivät samoin tullessaan heidän luokseen ja laskeuduttuaan pois hevosensa selästä. Polgara ja Beldaran kiiruhtivat tervehtimään mestaria. Aldur kyykistyi tervehtimään lapsia.
”Oliko jännittävä reissu?” hän kysyi. Siinä samassa kumpikin tytöistä ryhtyi innokkaasti selittämään yhtä aikaa eri asiasta.
”Ehkä vähän liiankin jännittävä”, Belsambar naurahti katsellessaan tyttöjä.
Aldur kuunteli kummankin tytön selitystä hymyillen lempeästi, kenties hivenen huvittuneenakin. Belgarath pohti, mahtoiko kumpikaan tytöistä ymmärtää puhuvansa toisen kanssa samaan aikaan.
Lopulta tytöt olivat saaneet asiansa loppuun. Mestari myönnytteli ja nousi ylös katsoen opetuslapsiaan. ”Ma olen ylpeä teistä, pokani ja tyttäreni. Olette puhdistaneet pienen kylän, jota hallitsi paha.”
”No, eiköhän Belgarath suurimman osan tehnyt”, Belmakor sanoi kohottaen olkiaan.
”Minusta me kaikki teimme osamme”, Belgarath sanoi vaatimattomasti veljilleen. ”Joten eiköhän jaeta kunnia keskenämme.”
”Ma kannattaisin sun ehdotustas”, mestari sanoi lempeästi ja katsoi sitten vuorollaan heitä kaikkia. ”Mutta missä on lempeä veljenne?”
Belmakor loi katseensa taivaalle. ”Tulee tuolta”, hän sanoi.
Haukka laskeutui katseiden saattamana alas. Hahmo alkoi värjyä takaisin ihmisen muotoon päästyään lähemmäs maata. Tällä kertaa Polgara ja Beldaran eivät olleet moksiskaan sedästään. Sen sijaan he istuivat ruohikolla ja keskittyivät omiin leikkeihinsä.
”Tervehdys, mestari”, Beldin tervehti. Aldur nyökkäsi tervehdykseksi, jonka jälkeen Beldin kääntyi Belgarathin puoleen ojentaen paperilappua. ”Tapasin tähystysretkelläni Drasin, joka oli matkalla Malloreasta kotiin”, hän aloitti. ”Hän kertoi, että joku riutuneen näköinen mies oli antanut tämän hänelle ja käskenyt tuoda sen sinulle. Dras oli kuulemma lukenut sen, jotta olisi tiennyt, kuinka kiireellinen tämä olisi ollut, mutta hän ei saanut mitään selvää siitä.” Beldinin ilme muuttui ärtyneeksi. ”Enkä minäkään ymmärtänyt. Ymmärsin vain, että se on sinulle Ctuchikilta.”
Belgarath loi kysyvän katseen kitukasvuiseen veljeensä ennen kuin siirsi katseensa takaisin paperilappuun, joka oli taiteltu. Hän avasi sen ja luki:
Belgarath.
Toivottavasti olet tyytyväinen, sillä maailma jatkaa kulkuaan.
Illat vaihtuvat öiksi, aamut päiviksi.
Kesän jälkeen koittaa syksy ja talvi muuttuu kevääksi.
Aurinko nousee ja laskee, päivät vaihtuvat.
Tuo ei ollut viimeinen täysikuu, joka valtaa taivaan.
Kun seuraava täysikuu nousee, niin tähdet ovat kadonneet.
Ja silloin kadut, ettei susi syönyt pentujaan.
-Ctuchik
Opetuslapset loivat hieman pelokkaan katseen Belgarathiin.
”Eihän tuosta ota mitään selkoa”, Belsambar parahti. ”Ei kai susi syö omia pentujaan!”
Belgarath hymyili vaisusti.
Poledra katsoi häneen. ”Tiedätkö sinä, mitä tuo tarkoittaa?” hän kysyi.
Belgarath katsoi vaimoaan suoraan silmiin ja kohotti olkiaan mahdollisimman tietämättömästi. ”Mistä minä voisin tietää? En ajattele kuin Ctuchik.”
”Mutta ilmeesi kertoi äsken jotain. Kerro, mitä se tarkoitti”, Poledra tivasi. Belgarath hymyili rypistäessään paperin nyrkkinsä sisään ja sujautti sen taskuunsa muiden huomaamatta. ”Sanoin jo, etten tiedä. Mutta minä voisin kirjoittaa sinulle mysteerin, joka tarkoittaisi jotakin tämän tapaista”, hän sanoi viattomasti ja aivan yllättäen suuteli vaimoaan. Belgarath tunsi, kuinka Poledra oli säikähtänyt, mutta hiljalleen rentoutunut ja hänen riemukseen vastannut suudelmaan. Hän saattoi kuulla, kuinka Belkira ja Beltira huokaisivat ihastuneina, eikä kukaan halunnut särkeä heidän hetkeään. Paitsi eräs.
”Äiti ja iti puttaa”, Beldaran sanoi nostaessaan katseensa käsistään ja nähdessään vanhempiensa suutelevan.
Polgara nosti myös katseensa ja katsoi vanhempiaan. ”Yök! Toti ällöä.”
Muut alkoivat nauraa. Belgarath ja Poledra irrottautuivat toisistaan yhtyäkseen muiden nauruun. 3-vuotiaat tytöt eivät ymmärtäneet asian hauskuutta, joten tyytyivät katsomaan ihmeissään vanhempiaan.
”Onkos se sitten ällöä, kun isi pussaa Polia?” Belgarath kysyi huvittuneena, kun he olivat rauhoittuneet.
Pol katsoi isäänsä. ”Ei, kun iti puttaa Polia potkelle.”
Belgarath hymyili ja nappasi vanhemman tyttärensä syliinsä. Tyttö kirkui. Se ei ollut sitä huonon päivän kiljumista, vaan sitä, mikä kertoi jonkun asian hauskuudesta. Polgara rimpuili leikkisästi, kun Belgarath yritti suukottaa tytärtään.
Beldaran nousi ylös ja tarttui isänsä housun lahkeeseen. ”Bel myöt.”
Belgarath asetti Polgaran turvallisesti toisen käsivartensa varaan ja nosti nuoremman tyttärensä syliinsä ja suukotti vuoroin kumpaakin tytärtään.
”Jätä minullekin muutama suukko”, Poledra sanoi hymyillen ja otti mitään sanomatta Beldaranin syliinsä, kun Belgarath oli lopettanut leikkinsä.
”Älä siitä huoli”, mies sanoi huvittuneena. ”Sinulle minulla on oikein oma säästö suukoille.”
Tuli kiusallinen hiljaisuus. Belgarath tiesi, että joku hänen veljistään ajattelisi kirjettä, jonka hän oli saanut Ctuchikilta.
Belmakor venytteli. ”No, jollei minulle ole mitään hommia, niin taidanpa mennä viihdyttämään maragi naisia.”
”Taasko?” opetuslapset kysyivät lähes yhteen ääneen. ”Et ole sitten muutamaan vuoteen muuta tehnytkään”, Belkira sanoi katsoen veljeään.
Belmakor kohotti olkiaan. ”Kun katselee noin puolen vuotta Belgarathia ja hänen onneaan, pistää miettimään, miksen itse tekisi samoin.”
”No, mikset etsi naista ja mene naimisiin?” Belgarath kysyi sijoitellen Polgaraa sylissään paremmin. ”Ei tämä avioliitto ja lapset niin paha asia ole, kuin Beldin väittää.”
Belmakor hymyili. ”Taidan pysyä tällä linjalla. En ainakaan erehdy katumaan päätöksiäni.”
”Olet iljettävä, Belmakor”, Poledra sanoi nojaten mieheensä. ”En menisi naimisiin kanssasi mistään hinnasta.”
Beldin katsoi Poledraa. ”Sinullahan on jo iljettävä ja hyvin laiska Belgarath.”
”Hei!” Belgarath sanoi, mutta Poledra keskeytti: ”mutta hän antaa minulle ja lapsille paljon enemmän, kuin kukaan teistä pystyy kuvittelemaankaan. Sitä paitsi hän ei käy naisissa selkäni takana.”
”Montakohan lasta siellä mahtaa jo odottaa sinua?” Belkira kysyi välittämättä keskustelun sivuamisesta. Belmakor nauroi: ”Toivottavasti ei yhtään.”
”No, mitä te muut aiotte tehdä?” Beltira kysyi katsoessaan muita. Belsambar huokaisi. ”Taidan jäädä toistaiseksi laaksoon ja viedä kärryt huomenna takaisin algareille.”
”Taidan palata Malloreaan tarkkailemaan tilannetta”, Beldin sanoi ja katsoi Belgarathia. ”Entäs sinä?”
”Taidan jäädä laaksoon joksikin aikaa”, Belgarath vastasi ja tiesi Poledran hymyilevän tyytyväisenä. Hänen vaimonsa vihasi sitä, että hän lähti matkaan ja nainen jäi yksin kotiin.
”Etkö aio olla huolissasi kirjeestä ja selvittää sitä?” Belmakor kysyi.
Belgarath kietoen vapaan kätensä Poledran ympärille ja veti vaimoaan itseään vasten. ”Enpä taida ihan vielä”, hän sanoi ja katsoi Poledraa. ”Seuraava suunnitelmani on jäädä ainakin muutamaksi päiväksi laaksoon leikkimään kotia.”
”Ei kuulosta ihmeelliseltä”, Beldin sanoi hieman masentuneena huomatessaan, ettei hänen veljeään kiinnostanut lainkaan lappu saati sen merkitys.
Belgarath hymyili lempeästi. ”Usko minua, Beldin. Minun on nyt aika siirtää Ikiaikainen ja Rakastettu Belgarath sivuun ja muuttua aviomieheksi rakastaakseni vaimoani ja isäksi huolehtiakseni lapsistani.”
Pimeys oli laskeutunut laaksoon. Belgarath ja Poledra istuivat sängyssä nojaten tyynyjään vasten peiton lämmittäessä. Kumpikin oli omalla puoliskollaan keskittyneenä omiin puuhiinsa. Belgarath oli suorastaan kiitollinen, että Poledra oli tosissaan ryhtynyt kutomaan. Nyt hän sai lukea rauhassa tutkimuksiaan ilman, että nainen puhuisi koko ajan hänelle jostakin ja sen jälkeen valittaisi, kun mies ei kuunnellut.
Oli kuitenkin yksi ongelma, mikä toisinaan häiritsi miehen keskittymistä.
Belgarath katsoi vaimoaan ja hetken mietittyään otti esiin asiansa: ”olen hieman miettinyt… Pitäisiköhän meidän hankkia isompi sänky?”
Poledra irrotti katseensa työstään ja katsoi miestä hymyillen huvittuneena. ”Väitätkö, että me kaksi emme mahdu enään viihdyttämään toisiamme tässä sängyssä?”
Belgarath naurahti. ”En minä sitä. Luullakseni mahdumme paremmin kuin hyvin tekemään sen, mutta jos meidän välillämme alkaa useimmin olla jotakin, niin olen mustelmilla”, hän sanoi ja katsoi lapsia, jotka nukkuivat rauhallisesti heidän välissään: päät omilla tyynyillä ja pieni, lämmin peitto päällään. Belgarath oli vain laittanut merkille muutaman kerran jälkeen, että Polgaralla oli outo tapa potkia ja heittelehtiä unissaan ja toisinaan, kun tytön oma peitto oli jalkopäässä, hän saattoi tarrautua isänsä peittoon ja repiä sitä tai ellei muuta, niin vähintään ryömiä saman peiton alle ja silloin potkut kyljessä eivät tuntuneet mukavilta.
”Kyllä he taas muutaman yön jälkeen palaavat omiin sänkyihinsä”, Poledra sanoi rikkoen hiljaisuuden. Belgarath nosti huvittuneen katseen vaimoonsa. ”Toivoa sopii.”
Tuli hiljaisuus. Belgarath jatkoi lukemistaan ja Poledra kutomistaan, kunnes haukotteli ja sanoi: ”taidan mennä nukkumaan.”
”Mmm…” Belgarath mutisi. Poledra kosketti miehensä olkapäätä, jolloin Belgarath käänsi päätään antaen vaimolleen suukon. ”Hyvää yötä, rakkaani”, hän sanoi.
”Hyvää yötä”, Poledra vastasi, suukotti vielä lapsiaan, ennen kuin puhalsi kynttilänsä sammuksiin ja painoi päänsä tyynyyn. Belgarath katsoi vaimoaan hetken, päättäen sitten menevänsä myös nukkumaan. Hän suukotti tyttöjä ja kääntyi laskeakseen paperit pöydälle, kun hänen silmiinsä iski Ctuchikin kirje.
Aldurin suostuessa hän ei ollut kertonut koko totuutta muille. Hän tiesi, että jos olisi kertonut, mitä todella oli tapahtunut, muut olisivat voineet hermostua asiasta ja jankanneet siitä vielä paljon myöhemmin. Hänellä oli ollut mahdollisuutensa.
Belgarath laski paperinsa kirjeen päälle ja sammutettuaan kynttilänsä, hän painoi päänsä tyynyyn. Polgara liikahteli hänen vieressään ja hän tunsi, kuinka tyttö mönki hänen peittonsa alle, ihan hänen ihoaan vasten. Hän tunsi Polin rauhallisen hengityksen kylkeään vasten.
Belgarath silitti Polgaran hiuksia mietteissään. Hän tiesi oikein hyvin, mitä Ctuchik oli tarkoittanut kirjeellään vaikka muut eivät olleetkaan. Nyt, kun asiaa mietti, hän ei ollut varma, oliko Torakin opetuslapsi suunnitellut sen vain hänen ymmärrettäväksi vai mysteeriksi. Sen hän kyllä tiesi, että hän ymmärsi paljon enemmän kuin Ctuchik, ja hänellä oli paljon sellaista, mitä hänen vihollisellaan ei ollut. Belgarathilla oli mestari, joka ymmärsi ja antoi anteeksi ja veljet, jotka auttoivat avun tarvittaessa. Hänellä oli vaimo, joka seisoi hänen rinnallaan aina ja lapset, jotka saivat aina hymyilemään. Ja se kaikki oli rakkauden ansiota.
Belgarath kääntyi kyljelleen ja katsoi Poledraa ja lapsiaan hymyillen. Vuosien aikana, ennen naimisiin menoa, hän ei ollut koskaan ajatellut avioliittoa saati lapsia. Kun hän oli tavannut Poledran ja mennyt naimisiin, häntä oli pelottanut, pystyisikö miellyttämään vaimoaan tarpeeksi. Isäksi tullessaan ajatus siitä, voisiko hän olla tarpeeksi hyvä isäksi, oli painanut hänen mieltään. Poledra oli hymyillyt ja sanonut, että antamalla rakkautta ja huomiota lapsille, hän olisi vallan loistava isä lapsille.
Nainen oli ollut oikeassa. Vaikka lapset eivät olleet mitenkään riippuvaisia isästään niin kuin äidistään, joka ensimmäisten kuukausien aikana ruokki lapsia, hän oli silti onnistunut saamaan vahvan siteen itsensä ja lapsiensa välille. Ja nyt hän tiesi sen varmasti: tätä perhettä kukaan ei voisi koskaan hajottaa…
Ei koskaan…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti