Belgarath puri huultaan astellessaan rivakkain askelin eteenpäin. Hän ei oikein tiennyt, mitä ajatella. Hän tunsi olonsa hyvin pahaksi ajatellessaan Beldinin sanoja. Oliko hän todella sellainen?
Ei Belgarath voinut sille mitään, jos koko maailma tunsi hänet. Hän oli vain suorittanut mestarin antamia tehtäviä. Eikä häntä pahemmin kiinnostanut olla johtaja. Belgarath vihasi yli kaiken ottaa vastuuta asioista, mutta loppujen lopuksi, eikö Beldin ja muut olleet tehneet hänestä johtajan juuri siksi, että hän oli vanhin? Vai oliko se ollut vain sitä, että se oli tullut automaattisesti hänelle? Belgarath ei tiennyt, muttei halunnut ajatella asiaa enempää. Ja se, että hän olisi vienyt toisten kunnian… Mistä ihmeestä Beldin oli sellaista keksinyt? Ei hän edes ollut ollut halukas lähtemään hakemaa kiveä takaisin, joten miksi hän olisi vienyt kunnian ja kehuskellut sankaruudellaan? Jos Belgarath olisi saanut päättää, hän olisi ennemmin jäänyt kotiin auttamaan Poledraa synnytyksessä.
Belgarath pysähtyi ja katsoi maata. Oliko hän todella niin surkea aviomies ja isä, että Poledra ja tytöt olisivat ansainneet paljon parempaa? Pelkkä ajatus riipaisi hänen sisintään. Belgarath tiesi, ettei ollut kovin hääppöinen aviomies tai isä, mutta hän oli yrittänyt parhaansa perheen eteen. Eikä hän ollut pakottanut Poledraa naimisiin kanssaan, saati hankkimaan lapsia.
Mies nosti katseensa katsoakseen kylää. Se oli autio, vain pimeys hallitsi sitä.
Hän katsahti vielä taakseen leirin suuntaan, ennen kuin veti hupun päähänsä ja lähti kylään. Ajatelkoot, mitä halusivat, hän hakisi tyttärensä takaisin.
Ulkona ei kävellyt edes sotilaita, mikä vain helpotti Belgarathia. Silti, varoiksi hän katseli ympärilleen ja etsiskeli ajatuksillaan Ctuchikin ajatuksia. Pian hän löysi ne yhdestä rakennuksesta ja koputtamatta edes oveen, Belgarath astui suoraan sisälle. Eteisessä oli portaat ylös ja vastakkaisella seinällä ovi. Tunkkainen haju tervehti häntä, eikä Belgarathilla ollut edes aavistusta, missä olisi viimeksi haistanut jotain niin vastenmielistä. Toisaalta, hänellä oli Poledra ja tytöt, jotka pitivät huolen siististä ympäristöstä.
’Onpa yksinkertainen talo’, Belgarath pohti ja lähti nousemaan rappusia ylös. Askelmat pitivät kamalaa narinaa hänen jalkojen alla. Koskahan paikkaa oli viimeksi kunnostettu?
Aldurin opetuslapsi pysähtyi oven eteen päättäen olla tällä kertaa kohtelias ja koputti oveen. Sisäpuolelta kuului vaimea vastaus. Sen rohkaisemana Belgarath avasi oven.
Saranat narisivat epämiellyttävästi.
”Ystävän neuvona, Ctuchik”, Belgarath aloitti katsoessaan pöydän ääressä istuvaa miestä ja veti hupun pois päästään. ”Suosittelen, että korjaisit hieman asuntoasi ja kenties tuulettaisit eteistä.”
Paljastaessaan kasvonsa Belgarath huomasi Ctuchikin säikähtävän. Kuolleen näköinen mies ei kuitenkaan antanut pelon ottaa itseään valtaan, vaan rauhoittui ja katsoi kiinnostuneena vierastaan.
”No mutta Belgarath, onpas ilo nähdä sinua”, hän sanoi tyynen rauhallisesti ja nousi ylös hakien läheisestä kaapista kannun ja muutaman pikarin. ”Mikä saakaan sinut tulemaan näin kauas kotoasi?”
”Tulin hakemaan omani takaisin”, Belgarath sanoi ja katsoi, kuinka Ctuchik kaatoi kumpaankin pikariin kannusta. Kalpea mies otti täytetyt pikarit käteensä ja tuli hänen luokseen. ”Niin, teidän”, hän sanoi tarjoten pikaria vieraalle, ”ja olen odottanut, että tekisit sen. Äläkä turhaan kieltäydy, et ole lähtemässä hetkiinsä täältä, mikäli tyttäresi henki on sinulle kallis.”
Belgarath katsahti kalpeita kasvoja, ennen kuin otti pikarin ja kiitti väkinäisesti. Ctuchik nyökkäsi hymyillen teeskennellysti, tai kenties viholliselle suotua hymyä.
Torakin opetuslapsi pyöritteli hieman pikariaan ja haistoi sitä. Belgarath teki samoin tarkkaillen miestä. ’Viiniä’, hän ajatteli haistaessaan. Maistaminen kuitenkin jäi, kun hän huomasi Ctuchikin viittoilevan ovelle päin. Belgarath vilkaisi taakseen ja huomasi huppupäisen sotilaan poistuvan huoneesta.
”Tämä on kyllä mainiota, vai mitä mieltä olet?” Ctuchik sanoi ääneen. Belgarath kääntyi ja näki miehen juovan pikaristaan. Vaistomaisesti hän kohotti omaa pikariaan: ”terveydellesi.”
Ctuchik katsahti häntä hieman ihmeissään, mutta kohotti sitten omaa pikariaan. ”Terveydellesi, vanha ystäväni.”
Kumpikin kohotti pikarinsa huulilleen ja joivat, kun oven epämiellyttävä narina kuului. He laskivat pikarinsa ja Belgarath kääntyi katsomaan ovelle.
Helpotus täytti miehen sisimmän.
”Iti!” tummatukkainen tyttö huudahti ja juoksi isänsä luokse. Mies kyykistyi ja nappasi Polgaran syliinsä suukottaen tämän poskea. Tyttö istui hänen käsivartensa päällä. Ote pikarista tiukkeni, ettei Polgara vain onnistuisi potkaisemaan sitä lattialle hänen kädestään.
Belgarath tiesi paljastavansa lempeän puolensa itsestään, muttei välittänyt. Hän laittoi vapaan kätensä Polgaran uloimmalle poskelle painaen tytön päätä lähemmäs omaansa ja kuiskasi Polin korvaan samat asiat, mitä oli sanonut aiemmin tytön siskolle.
Polgara nosti itseään parempaan ryhtiin pitäen toisen kätensä isänsä kaulan ympärillä ja katsoi Ctuchikia, jota osoitti toisella kädellä. ”Pol tanoi, että iti tulee.”
Ctuchik ei ehtinyt sanoa mitään, kun Belgarath käänsi Polgaran kasvot itseään päin ja katsoi niitä. ”Mistä tämä on tullut?” hän kysyi ja kosketti arpea tyttärensä kasvoilla.
”Paha-tetä pakotti Polia tekemään kaikkea, mitä Pol ei tahtonut tehlä, jot Pol ei tottele.”
Belgarath katsoi Torakin opetuslasta, joka nosti kätensä Polgaraa kohti ja sanoi: ”kaadappas isin pikari.” Belgarath näki tyttärensä sinisissä silmissä kauhua. Hän näki selvästi Polgaran taistelevan vastaan, mutta epäonnistui heti ja huitaisi kädellään pikarin Belgarathin kädestä. Sitten, aivan yhtäkkiä, Polgara rupesi kiljumaan ja itkemään.
”Lopeta!” Belgarath huusi hivenen kauhuissaan. Ctuchik laski kätensä ilmeen värähtämättä. Polgara kietoi pienet kätensä Belgarathin kaulan ympärille, painoi kasvonsa miehen olkapäätä vasten ja itki. Belgarath alkoi rauhoitella tytärtään, kun epämiellyttävä totuus iski hänen tajuntaansa. Hän ei voisi paeta, kutsua muita, saati tehdä yhtään mitään muutakaan, jos Ctuchik hallitsisi Polgaran mieltä. Yksikin väärä liike ja Ctuchik voisi tappaa hänen tyttärensä.
”Viininne”, Ctuchikin ääni herätti hänet ajatuksistaan. Belgarath otti uudelleen täytetyn pikarin käteensä ja nyökkäsi.
Ctuchik hymyili, nosti pikarinsa ja sanoi: ”Isälle ja tyttärelle.”
Nuotiolla oli hiljaista. Kukaan ei ollut puhunut enään mitään, ei sen jälkeen, kun Belgarath oli lähtenyt. Belkira, Beltira ja Belsambar olivat tietenkin sättineet Beldiniä sanoista, joita kyttyräselkä oli sanonut, mutta ei sen enempää.
Nyt Beldin katui purkaustaan. Rauhoitellessaan Beldarania Poledra näki sen miehen kasvoilta.
”Mitä me nyt teemme?” Belmakor kysyi pitkän hiljaisuuden jälkeen. Muut nostivat katseensa mieheen ja miettivät. Belgarath oli lähtenyt, kenties jo sulautunut kylän asukkaiden joukkoon. Olisikohan hän jo löytänyt Polgaran?
”Jos tietäisimme edes, missä… Belgarath on”, Beldin sanoi hieman vaitonaisena. He kaikki tiesivät syyn, miksi vanhimman opetuslapsen löytäminen oli tärkeää Beldinille.
Vaikka mies katui, Poledra tunsi olonsa huonoksi miehensä puolesta. Hän myönsi, että Belgarath ei ehkä ollut aina niin romanttinen, saati ahkera, eikä oikeastaan välittänyt kovin paljoa siisteydestään, mutta silti Poledra rakasti häntä. Mies oli rakastava, hauska ja hyvä aviomies ja isä. Nainen tiesi, että Belgarath teki kaikkensa, jotta kelpaisi hänelle ja lapsille huonoista puolistaan huolimatta.
”Odotetaan”, Poledra sanoi lopulta. ”Odotetaan. Jos hän ei palaa ennen huomista iltaa…”
”Niin mitä?” Belsambar kysyi ja katsoi Poledraa. Poledra puolestaan nousi huokaisten. ”En tiedä”, hän myönsi. ”Mennään nukkumaan. Tarvitsemme nyt kaikki unta.”
Poledra näki koko yön painajaisia täysikuusta ja siitä, miten Ctuchik sotilaineen tappoivat joko Belgarathin, Polgaran tai molemmat.
Aamulla herätessään hän todella toivoi sen olleen vain painajaista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti